tiistai 24. kesäkuuta 2014

Varhaisperunasalaatti

Suomalaiseen kesään kuuluu perunasalaatti! Parempaa se on tietysti itse tehtynä. Syö tätä herkkua vaikkapa makkaran, pihvin tai grillikasvisten kylkiäisenä. Taatusti tulee hyvää ;)

Noin 4-6 hengelle

Raaka-aineet:

- Noin 10 varhaisperunaa
- Purkki ranskankermaa
- 3-5rkl kevytmajoneesia
- 1 iso suolakurkku tai 5-7 cocktailkurkkua
- 1-2 kesäsipulia versoineen
- 1rkl sitruunamehua
- 1tl sinappia
- Sitruunapippuria
- Valkopippuria
- Suolaa

Välineet:

- Kattila
- Veitsi
- Leikkuulauta
- Ruokalusikka
- Teelusikka
- Kulho

Vaikeus:Aika: Noin 30min

Pese kädet.
Varhaisperunoiden määrä riippuu siitä, minkä kokoisia ostat, joten muista ottaa huomioon myös syöjien määrä :)
Pese perunat.
Keitä perunat kypsiksi.
Kuutioi sillä aikaa suolakurkut.
Silppua myös sipulit.
Kun perunat ovat keitetty ja jäähtyneet hetken, leikkaa ne pieniksi paloiksi.
Kumoa ainekset kulhoon ja sekoita niihin ranskankerma ja majoneesi.
Sekoita joukkoon sitruunamehu sekä sinappi.
Sekoita joukkoon mausteet ja tarkista maku!
Tarjoile kylmänä :)




Kesän raikasta ruokahalua! :)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Vuohenjuustotäytteistä korianteri-kanaa cajun-lohkoperunoilla

Kesällä mieli tekee syödä mieluummin ulkona kuin sisällä ja mieluummin ravintolassa kuin kotona. Aina ei tarvitse kuitenkaan lähteä jonottamaan pöytää täysille terasseille, vaan herkullisen ravintola-annoksen voit valmistaa helposti myös kotona! Nauti se vaikka parvekkeellasi, terassillasi tai takapihallasi :)

4 annosta

Raaka-aineet:

- 4 maustamatonta kanafilettä
- 1 pötkö vuohenjuustoa (noin 150g)
- Nippu tuoretta korianteria
- Aromisuolaa
- Valkopippuria
- Jauhettua korianteria
- Parmesan-juustoraastetta
- 4-6 isoa perunaa
- Cajun-maustetta
- 2rkl rypsiöljyä

Välineet:

- Veitsi
- Leikkuulauta
- Leivinpaperi
- Ruokalusikka
- Kulho
- Uunipelti tai iso uunivuoka

Vaikeus:Aika: Noin 45min

Pese aluksi kätesi.
Laita uuni päälle 225 asteeseen.
Pese perunat ja leikkaa ne lohkoiksi.
Laita perunat kulhoon, sekoita niihin öljy sekä cajun-maustetta sekä aromisuolaa oman makusi mukaan.
Leikkaa leivinpaperin päällä kanafileisiin taskut, joihin voit survoa täytteet.
Hiero kanafileisiin aromisuolaa, jauhettua korianteria ja kevyesti valkopippuria.
Hienonna tuore korianteri pieneksi silpuksi.
Asettele kanafileet ja lohkoperunat uunipellille.
Leikkaa vuohenjuustosta siivuja ja täytä kanafileet niillä.
Lisää fileiden sisään myös korianterisilppua.
Ripottele vielä täytettyjen kanafileiden päälle hiukan parmesan-juustoraastetta ja korianteria.
Paista uunissa noin 20-25 minuuttia.
Tarjoile!


Valmis annos vuohenjuusto-korianterikanaa cajun-perunoilla :p


Mehukasta ruokahalua!

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesäinen kaalilaatikko

Varhaiskaalit ovat juuri valloittaneet kauppojen vihannesosastot! Nyt siis kannattaa ostaa kaalia ja loihtia kesäpöytään herkullista kaalilaatikkoa :p

Noin 6 annosta

Raaka-aineet:

- Noin 1,5kg kaalia
- 1 ruskea sipuli
- 400-500g sika-nautajauhelihaa
- 2 isoa porkkanaa
- 2dl riisiä
- 5dl vettä
- Kasvisliemikuutio
- Valkopippuria
- Mustapippuria
- Suolaa
- Voita/margariinia
- Noin 2rkl tummaa siirappia

Välineet:

- Iso veitsi
- Leikkuulauta
- Iso paistinpannu
- Kattila
- Uunivuoka
- Desimitta
- Kauha

Vaikeus: ** Aika: Noin 2 tuntia

Pese käpälät.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Laita 5dl vettä kiehumaan ja murustele sekaan kasvisliemikuutio.
Pese sen jälkeen kaalit ja porkkanat.
Kuori sipuli ja silppua se pieneksi.
Laita kiehuvaan veteen riisit ja keitä lähes kypsäksi. Vettä jää kattilaan, mutta älä kaada sitä pois!
Samalla, kun riisit kiehuvat, ruskista ensin sipuleita pannulla ja kippaa jauhelihat sekaan.
Mausta jauheliha mustapippurilla ja suolalla.
Pilko kaalit ja porkkanat pieneksi.
Lisää kaalit jauhelihan sekaan, jotta ne pehmenevät hieman ennen uuniin menoa.
Jos kaalit eivät mahdu kaikki paistinpannulle, laita osa riisin sekaan.
Sekoittele.
Voitele uunivuoka.
Kaada jauhelihat, kaalit ja riisit vesineen uunivuokaan.
Sekoita porkkanat sekaan.
Mausta vielä suolalla, valkopippurilla ja siirapilla.
Levitä vielä laatikon päälle muutama viiru siirappia sekä pari nokaretta voita.
Paista uunissa 225 asteessa ensin ½tuntia, jonka jälkeen käännä uuni 175 asteeseen ja jatka hauduttamista vielä tunti.
Mitä kauemmin laatikko hautuu, sen parempaa siitä tulee :p
Tarjoile kaalilaatikko puolukkahillon kera!


Maukasta kaalilaatikkoa lautasella :)


Kesäistä ruokahalua!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Lohitäytteiset uuniperunat

Ruokaisat uuniperunat riittävät syötäväksi sellaisenaan tai salaatin kanssa. Peruna on kesällä maukkaimmillaan ja uuniperuna sopii valmistettavaksi myös grillissä miedolla lämmöllä :) Tällä samalla reseptillä voit kokeilla myös lohen sijasta katkaraputäytteisiä uuniperunoita.

4-6 uuniperunaa

Raaka-aineet:

- 4-6 isoa rosamunda-perunaa
- 1 purkki smetanaa
- 1 purkki creme fraisheä
- Noin 300g savulohta
- Pari kevätsipulia varsineen
- ½ nippua tuoretta tilliä
- Puolikkaan sitruunan mehu
- 1tl sokeria
- Hyppysellinen yrttisuolaa
- Sitruunapippuria
- 1-2rkl sinappia
- Öljyä

Välineet:

- Alumiinifoliota
- Juuresharja
- Kulho
- Haarukka
- Ruokalusikka
- Teelusikka
- Iso veitsi

Vaikeus: * Aika: Noin tunti

Pese aluksi kädet.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Pese perunat.
Pistele perunoihin haarukalla reikiä joka puolelle.
Revi alumiinifoliosta sopivat palaset, joiden sisälle peruna mahtuu.
Aseta peruna foliolle ja kaada sen päälle vielä pinen pieni tilkka öljyä.
Paketoi peruna folioon.
Laita folioidut perunat uunipellille ja pistä ne uunin keskitasolle tunniksi.
Valmista täyte kumoamalla ensin kulhoon smetana ja creme fraishe.
Silppua tilli sekä kevätsipuli pieneksi ja sekoita joukkoon.
Purista puolikkaasta sitruunasta mehu joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Lisää yrttisuola, sokeri, sitruunapippuri sekä sinappi ja sekoita.
Lusikoi viimeisenä lohi pieninä lohkoina sekaan ja sekoita varovasti.
Tarkista maku ja lisää mausteita vielä tarvittaessa.
Laita täyte jääkaappiin odottelemaan.
Ota perunat uunista hetkeksi jäähtymään ennen tarjoilua.
Avaa folio, leikkaa perunaan syvä viilto keskelle ja lusikoi täytettä siihen.
Tarjoile!


Lohitäytteinen uuniperuna valmiina syötäväksi :p


Maukasta ruokahalua! :)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Suklaa-appelsiinitäytekakku

Nyt blogin hetki sitten olleiden 1v. synttärien kunniaksi postaan teille ohjeen synttärikakusta :) Kakun pohja on hiukan muunneltu sokerikakun ohje, joten tähän ei tarvitse nähdä mieletömästi vaivaa saadakseen hyvän lopputuloksen!

Pieni kakku, noin 6-8 annosta

Raaka-aineet:

- 3 kananmunaa
- 1½dl sokeria
- ½dl tummaa kaakaojauhetta
- 1½-2dl vehnäjauhoja
- 1tl leivinjauhetta
- 200g mascarpone-juustoa
- Nokare voita vuuan voiteluun

Täyte:
- Appelsiinimarmeladia
- Kostukkeeksi muutama rkl appelsiinimehua

Päälle:
- 2dl kuohukermaa
- 2rkl kaakaojauhetta
- 1tl vaniljasokeria´
- Ananaskirsikoita
- Kultaisia nonparelleja

Välineet:

- Kulho
- Sähkövatkain
- Desimitta
- Siivilä
- Teelusikka
- Ruokalusikka
- Taikinakaavin
- Pieni kakkuvuoka (mieluiten silikonia)
- Sahalaitainen iso veitsi
(- Koristepursotin)

Vaikeus: **½ Aika: Noin tunti

Pesethän aluksi kädet!
Laita uuni kuumenemaan 225asteeseen.
Vatkaa kulhossa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Vatkaa sekaan pienellä teholla mascarpone-juusto.
Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne osissa taikinaan.
Jos haluat taikinasta tummempaa, lisää vielä kaakaojauhetta, mutta tarkista silloin myös sokerin määrä!
Voitele kakkuvuoka.
Kaavi taikina vuokaan ja paista kakkua noin 20-25min uunin alatasolla.
Nosta kakku uunista, kumoa lautaselle ja anna jäähtyä.
Sillä aikaa lisää kerman sekaan vaniljasokeri sekä kaakaojauhe ja vatkaa se vaahdoksi.
Kakun jäähdyttyä, leikkaa se kahteen osaan. Isolla sahalaitaisella veitsellä se käy helpoiten :)
Kostuta kakku appelsiinimehulla.
Levitä kakun väliin appelsiinimarmeladia haluamasi määrä.
Laita kakun kansi paikalleen ja levitä päälle suurin osa kermavaahdosta.
Voit koristella kakkua vielä pursottamalla kermaa sen pinnalle.
Lisää nonparellit ja ananaskirsikat.
Tarjoile!


Valmis kakku!

Ja vielä viipale ;)

Käy kiinni! :)