tiistai 29. syyskuuta 2015

Omena-inkiväärihillo

Lisää säilöntää! Näin omenakaudella voit laittaa hiukan rumemmatkin omenat hyötykäyttöön, kun sullot ne purkkiin hilloksi :) Tällä ohjeella saat voimakkaan inkiväärin maun omenoiden seuraksi!

1 litran purkillinen hilloa

Raaka-aineet:

- Noin 1kg omenoita
- 30-50g tuoretta inkivääriä
- ½kg hillosokeria
- 1½tl kanelia
- ½dl vettä

Välineet:

- Teflon-kattila
- Kauha
- Kuorimaveitsi
- Raastinrauta
- Omenapora
- Teelusikka
- Ruokalusikka
- Desimitta

Vaikeus: * Aika: Noin 30min (+ jäähdytys ja säilöntä)

Pese ensiksi kädet.
Kuori omenat ja inkivääri.
Poista siemenkodat omenaporalla ja pilko omenat pieniksi kattilaan.
Raasta inkivääri omenapalojen päälle, lisää myös kaneli
Kaada joukkoon vesitilkka.
Kuumenna, kunnes vesi alkaa höyrytä.
Lisää joukkoon hillosokeri.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hilloa noin 10min.
Jos hillon pinnalle kertyy vaahtoa, kerää se pois lusikalla.
Siirrä hillokattila pois hellalta ja anna jäähtyä noin puoli tuntia.
Sekoita hilloa pari kertaa jäähtymisen aikana.
Sillä aikaa, kun hillo jäähtyy, laske tiskialtaaseen kuumaa vettä ja upota hillopurkki sinne lämpiämään.
Säilö hillo kuumaan purkkiin.
Purkin jäähdyttyä laita hillo jääkaappiin/kylmään.
Hyytyminen kestää noin vuorokauden :)


Ihanan syksyinen hillo valmiina maisteltavaksi! :)

Herkullisia omenahetkiä!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Maustekurkut

Vielä ehtii säilömään loppukesän mehukaat avomaankurkut! Tällä ohjeella tulee ainakin hyviä :p

2 isoa purkillista

Raaka-aineet:

- 1,5kg avomaankurkkuja
- 4dl väkiviinaetikkaa
- 1½rkl kokonaisia maustepippureita
- 2 pientä sipulia
- 4dl sokeria
- 4rkl suolaa
- 1rkl sinapinsiemeniä
- 1,7l vettä
- Nippu tilliä

Välineet:

- Kattila
- Ruokalusikka
- Desimitta
- Veitsi
- Leikkuulauta
- Keittiösakset
- Puuhaarukka/kauha
- 2 tiivistä noin 1,5l lasipurkkia

Vaikeus: * Aika: 30min (+säilöntä)

Aloita käsien pesulla.
Pese kurkut hyvin.
Viipaloi kurkut ja silppua sipulit ja osa tillistä.
Lado kurkut ja tillit kerroksittain lasipurkkeihin.
Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää joukkoon sokeri, sipulit ja mausteet sekä loput tillit.
Anna liemen kiehua kymmenisen minuuttia.
Liesituuletin päälle. Suosittelen kovaa tehoa.
Lisää joukkoon etikka ja kuumenna vielä kiehuvaksi.
Kaada liemi kurkkujen päälle. Liemen tulee peittää kaikki kurkut.
Odota kunnes lasipurkit ovat jäähtyneet ja laita ne sitten jääkaappiin tms, kuitenkin +4-10 asteeseen.
Säilö kurkkuja ainakin 3 viikkoa ennen syömistä :)




Kurkut valmiina jääkaappiin!


Herkullisia kurkkuhetkiä! :D

maanantai 14. syyskuuta 2015

Mustikkakranssi

Tänä vuonna on mustikkaa tullut hyvin ja itsekin niitä sain talteen muutamia litroja. Mikä olisikaan ihanampi tapa käyttää mustikoita, kun tuikata niitä pullan sekaan? :)

2 kranssia

Raaka-aineet:

- Noin 7dl hiivaleipäjauhoja + jauhotukseen
- 1dl kaurahiutaleita
- 2,5dl vettä
- 2 pussia kuivahiivaa
- ½rkl kardemummaa
- 1dl sokeria
- 1tl suolaa
- 100g voita
- 1-2dl mustikoita
- Kananmuna voiteluun

Välineet:

- Kulho
- Kahvimuki
- Desimitta
- Ruokalusikka
- Teelusikka
- Veitsi
- Pullasuti
- Kevyt pikkupyyhe

Vaikeus: **½ Aika: Noin 2h

Aloita käsien pesusta.
Mittaa vettä kahvikuppiin ja lämmitä mikrossa noin 42 asteiseksi (hieman enemmän, kuin kädenlämpöinen).
Mittaa kulhoon noin puolet jauhoista.
Sekoita joukkoon kuivahiivat, kardemumma, sokeri ja suola.
Sekoita jauhoihin lämmin vesi.
Lisää jauhoja sekä kaurahiutaleet pikkuhiljaa.
Kun taikina alkaa olla jäykkää, lisää vielä pehmeä voi.
Vaivaa taikinaa käsin, kunnes se irtoaa kulhosta.
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa pyyhkeen alla noin puoli tuntia.

Taikinan kohottua kauhaise taikinasta 2 palaa, toinen isompi.
Jos taikinapalat ovat kovin tarttisia, jauhota hieman.
Pyörittele käsien välissä pienemmästä palasta pyöreä, pitkä taikinapuikko.
Pyörittele sen jälkeen isommasta palasta kaksi kertaa niin pitkä puikko, kuin pienemmästä.
Muotoile pitkästä puikosta leivontapöydällesi U.
Painele lyhyempi puikko U:n keskelle kiinni, jotta voit letittää kolme puikkoa yhdeksi kranssiksi.
Tuikkaa mustikoita letin väliin.
Letitä pullaa, kuten tavallista lettiä: vasen reunimmainen kahden oikean puoleisen puikon väliin > oikea reunimmainen kahden vasemman puoleisen puikon väliin > vasen oikean puoleisten väliin jne.
Kun letti on valmis, sulje kauniisti kranssiksi.
Voit välttää selkeän sauman syntymistä koittamalla yhdistää letin päät toisiinsa.
Tee toinen kranssi samalla tavalla.
Painele mustikoita vielä kranssien päälle.
Riko kananmuna mukiin ja voitele kranssit.
Paista 200 asteessa noin 20min.
Tarjoile maidon kanssa! :)




Makeita herkkuhetkiä!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Syksyn pannupihvit kanttarellikastikkeella ja porkkanaperunamuusilla

Sienet ovat täällä! Poimi omasi metsästä ja loihdi niistä ihnan kermainen kanttarellikastike pannupihvien seuraksi :)

Noin 4 annosta

Raaka-aineet:

Pannuihvit:
- 400g naudan jauhelihaa
- 1 ruskea sipuli
- 1 kananmuna
- Noin ½dl korppujauhoja
- Tuoretta persiljaa
- Juustokuminaa jauheena
- Mustapippuria
- Valkopippuria
- Suolaa

Porkkana-perunamuusi:
- 3 porkkanaa
- 5 jauhoista perunaa
- Vettä
- Nokare voita
- Suolaa
- Maitoa

Kanttarellikastike:
- Noin litra kanttarelleja
- 1 pieni ruskea sipuli
- Voita
- Purkki kuohukermaa
- 1 haarukallinen vehnäjauhoja
- Vettä
- Kasvisliemikuutio
- Valkopippuria
- Suolaa


Välineet:

- Kattila
- 2 paistinpannua
- Kulho
- Ruokalusikka
- Haarukka
- Muki
- Desimitta
- Kauha
- Paistinlasta
- Perunasurvin
- Leikkuulauta
- Iso veitsi

Vaikeus: ** Aika: 40min

Aloita käsien pesusta.
Laita kattilaan vettä kiehumaan.
Kuori sekä pilko pieniksi perunat ja porkkanat.
Sirota ripaus suolaa keitinveteen. Keitä perunat ja porkkanat kypsiksi.
Sillä välin tee pihvitaikina:
Ruskista pannulla sipuli.
Sekoita kulhossa jauhelihan joukkoon kananmuna, mausteet ja korppujauhot.
Lisää jauhelihataikinaan ruskistetut sipulit sekä silppua joukkoon tuoretta persiljaa.
Paista pihvit pannulla kypsiksi.
Ota perunat ja porkkanat pois kuumalta levyltä, mutta älä kaada vesiä menemään.
Aloita kanttarellikastikkeen valmistus ruskistamalla sipuleita ja sieniä voissa pannulla.
Valmista jauhosuuruste mukiin ottamalla haarukallisen vehnäjauhoja mukin pohjalle ja lisäämällä vain tilkka vettä päälle.
Sekoita tasaiseksi seokseksi ja lisää muki täyteen vettä.
Kaada suuruste ja kerma pannulle, sekoita.
Lisää mausteet kastikkeeseen.
Tarkista maku.
Kaada perunoista ja porkkanoista suurin osa vedestä pois, mutta jätä tilkka kattilan pohjalle.
Survo perunasurvimella.
Lisää joukkoon tilkka maitoa, nokare voita ja ripaus suolaa.
Tarkista maku ja tarjoile kuumana :)



Valmis annos syksyisiä herkkuja lautasella! :)


Mehevää ruokahalua!